Ulkona on kirpeä ja kaunis pakkassää, mutta vielä on kiva muistella joululoman matkaa. Joulun jälkeen vietimme vajaan viikon Singaporessa, joka onkin aivan toista maata kuin Bali. Singapore on moderni ja siisti bisneskeskus, jossa kaikki on isoa, toimivaa ja hienon näköistä. Maa koostuu useista saarista, mutta tärkein on noin Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen pääsaari, jolla asuu yli 5,5 miljoonaa ihmistä.

Keksi jotain, jota et usko olevan missään. Todennäköisesti löydät sen Singaporesta. Siellä on kaikkien maailmanuskontojen pyhättöjä, museoita ja kulttuurinähtävyyksiä vaikka muille jakaa, China Town, Little India ja arabikortteleita, puistoja ja kasvitieteellisiä puutarhoja, maailman parhaaksi väitetty eläintarha ja maailman toiseksi korkein maailmanpyörä. Lisäksi pääsaaren kyljessä sijaitsevalla Sentosan huvittelusaarella voi muun muassa vierailla Universal Studios -teemapuistossa, matkustaa köysiradalla, ajaa mäkiautoja, surffata keinoaalloilla, juhlia rantabileissä, käydä yhdessä maailman suurimmista akvaarioissa tai löllötellä kylpylässä. Jos jossain on kaikkea niin Singaporessa.

Balilta tullessa ensimmäisenä hämmästyttivät tyhjät, monikaistaiset moottoritiet, joilla autot noudattavat nopeusrajoituksia ja pitävät riittävät turvavälit. Toiseksi huomion kiinnitti ympäristön puhtaus. Roskia ei näy missään ja katuja pestään lähes päivittäin. Ilmiöille on syynsä: Singaporessa sääntöjen rikkomisesta saa mojovat sakot. Sitä miettii kaksi kertaa ennen kuin kävelee päin punaisia tai syö metrossa, jos perässä seuraa viidensadan dollarin pikavoitto. Kaupunki onkin saanut lisänimen Fine City. Hieno kaupunki tai sakkokaupunki, epäilemättä molempia.

IMG_6775.jpg

Hotellihuoneemme ikkunasta avautuu komea maisema. Kolmijalkainen rakennus, jonka katolla on laiva, on kuuluisa hotelli sekä ravintola- ja ostoskeskus Marina Bay Sands. Sen alakerrassa on esimerkiksi valtava kasino, rullaluistelurata ja joki, jossa voi soudella. Katolla on muun muassa baari ja huikea infinitypool palmujen kera.

Valkoinen, aukeavaa lootuskukkaa esittävä (mutta rikkinäiseltä kananmunalta näyttävä) rakennus on tiede- ja taidemuseo. Kävimme siellä katsomassa ilmaisen Nobel-näyttelyn. Vasemmassa reunassa näkyy Gardens by the Bay -puutarhat. Valtaviksi rakennetut superpuut valaistaan iltaisin, ja niin kuin koko alue, se näyttää upealta.

IMG_7138.jpg

Ihmiset veneilevät ostoskeskuksen alakerrassa. Singaporen keskustassa on reilusti yli sata ostoskeskusta. Paikallisten vapaa-ajan harrastuksia ovat shoppailu ja ravintolassa käyminen.

IMG_7371.jpg

Japanilaisesta teeravintolasta sai suussasulavaa sushia. Singaporessa yhdistyvät kiinalainen, malesialainen, intialainen ja japanilainen kulttuuri, ja se näkyy myös ruoassa. Singaporen ruokakulttuuri sisältää oikeastaan koko Itä-Aasian ruokakulttuurit, joten syömiseen ei kyllästy.

IMG_6843.jpgIMG_7021.jpg

Chinatownin värikkäät matalat rakennukset erottuvat pilvenpiirtäjien leimaamasta kaupunkikuvasta.

IMG_7175.jpg

Rannalla Merlion-patsas suihkuttaa vettä suustaan. Patsas esittää puoliksi kalaa ja puoliksi leijonaa, ja turistien suosima kuvauskohde, melkeinpä symboli koko kaupungille.

IMG_7081.jpg

Uudenvuodenyönä saimme hämmästellä yhtä maailman upeimmista rakettiesityksistä. Kahdeksan minuutin show veti taatusti vertoja niille raketeille, joita tavallisesti ammumme takapihaltamme.

IMG_7245.jpg

Singapore Flyerilta voi hyvällä säällä nähdä Indonesiaan asti.

IMG_7270.jpg

Gardens by the Bay:n valaistut superpuut näkyvät kauas.

IMG_7317.jpg

Valo on vahva elementti Singaporessa. Sillä kaunistetaan koko kaupunki upean näköiseksi iltaisin. Paljonkohan kaikki se komeus kuluttaa sähköä?

IMG_6969.jpg

Marina Bay Sands -hotellin kattoterassi on ehkä hienoin paikka, jossa olen drinkkiä juonut.

IMG_6964.jpg

Singapore on käymisen arvoinen paikka, mutta niin kuin joka matkan jälkeen, jonain päivänä on hyvä palata kotiin. On kiva palata kouluun, nähdä kavereita ja valittaa kouluruoasta. On kiva nukkua omassa sängyssä, vaikka se ei olekaan yhtä pehmeä kuin hotelleissa. On kiva palata arkirytmiin, tyhjentää tiskikonetta ja tapella kemian laskujen kanssa. Sellaisia asioita, joita ei uskoisi kaipaavansa.

"Home is where our story begins."