Perjantaina alkoivat kevään ylioppilaskokeet. Koska kaikesta voi oppia, voi kokeen ajatella oppimistilanteena. Opin kaksi asiaa: 1. Älä koskaan vastaa kysymyksiin, joita et ymmärrä. 2. Jos kuitenkin vastaat, älä ajattele liikaa. Toivottavasti ryppyiset paperini osuvat sensorille, joka heittää hyvän vastauksen piirteillä tarvittaessa vesilintua.

Viime aikoina sitä on ehtinyt lukea välillä muutakin kuin oppikirjoja. Pari teosta on jäänyt mieleen. Ne ovat kirjoja, joiden viimeiset sivut ovat tuoneet sen pienen tyhjyyden tunteen. Kirjan loppuminen on kuin olisi ystävän menettänyt.

Minä olen Malala

Malala Yousafzain ja Christina Lambin kirjoittama nuoren vaikuttajan elämänkerta antaa totisesti ajateltavaa. Minua pari kuukautta nuorempi Malala on elänyt samassa maailmassa kanssani, mutta täysin erilaisen elämän. Tyttöjä alistavassa, väkivaltaan hukkuvassa maassa hän ryhtyy puolustamaan oikeutta käydä koulua, puhuu tyttöjen puolesta ja joutuu Taliban-järjestön edustajan ampumaksi.

Kirjassaan Malala kuvaa arkipäiviensä yksityiskohtia, Pakistanin historiaa ja ajattelumaailmaa sekä ajatuksiaan ja mielipiteitään yhteiskunnallisista asioista. Teoksessa on rankkoja kohtia, mutta siitä huolimatta -ja siitä syystä- se on hyvin vaikuttava. Ikävien tosiasioiden takana paistaa kuitenkin toivo paremmasta tulevaisuudesta, jota tämä vahva nuori nainen haluaa edistää.

Yousafzain tarina sai minut havahtumaan yhä enemmän siihen, miten hyvin asiat Suomessa ovat. Kaikki saavat käydä koulua, vieläpä ilmaiseksi. Saamme laadukasta opetusta ja ilmaisen lounaan, peruskoulussa myös koulutarvikkeet. Naiset saavat liikkua vapaasti, pukeutua miten haluavat ja tehdä työkseen kaikkea mitä miehetkin. Ihmisiä ei piiskata kaduilla tai koteja ja kouluja räjäytellä. Saamme kuunnella musiikkia, katsella elokuvia ja tanssia niin paljon kuin haluamme. Kunpa kaikilla olisi asiat yhtä hyvin.

Mistä on mustat tytöt tehty

Jari Järvelän erottuvassa teoksessa on kaikki, mitä hyvältä kirjalta voi toivoa. Romaanin päähenkilö, Katariina "Rööri" Hämäläinen on omalaatuinen tyttö, joka kertoo elämästään 1960-80-luvun Helsingissä. Rööri, kuten kirjan muutkin henkilöt, on mielenkiintoinen persoona: kapinallinen piippuhämähäkki, joka on kokenut liian paljon pahaa. Ja tavallaan hänessä on jotain äärettömän herkkää ja koskettavaa.

Järvelä yhdistää teoksessaan satiirista huumoria, yllätyksiä ja suuria tunteita. Vapaa ja värikäs kieli ja Röörin armottoman ironinen ajattelutapa naurattavat monessa käänteessä. Juoni on yllättävä, välillä suorastaan hengästyttävä. Kaikki alkaa uunista, jossa päähenkilö on kovaa vauhtia palamassa kuoliaaksi.

Suurimmat tunteet heräävät tunteettomuudesta. En halua pilata mahdollisia lukukokemuksia paljastamalla teoksen juonta liiaksi, mutta jotkin kohdat koskettavat enemmän kuin moni muu teos on tehnyt. Suru ja kaipaus eivät välity kielestä, ne osuvat epäsuorasti, heijastuvat noen mustaamista pinnoista eivätkä jätä rauhaan edes kansien sulkeuduttua.

A reader lives a thousand lives before he dies. The man who never reads lives only one.

George RR Martin