Kuten itselleni lupasin, olen nyt käyttänyt nämä muutaman päivän yksinomaan kaikkeen mukavaan puuhaamiseen. Aamuisin herään aikaisin, syön aamiaista ja luen kauan päivän lehtiä. Käyn metsässä kävelemässä. Uppoudun tuntikausiksi pianon ääreen. Urheilen, leivon. Ja tietysti luen. Olin jo jonkin aikaa halunnut aloittaa Markus Zusakin Kirjavaras-romaanin, ja vihdoinkin oli sen aika. Se on. Tyrmistyttävä. Ärsyttävä. Loistava.

Camera360_2015_9_25_074734.jpg

Tarina kertoo Lieselistä, perheensä menettävästä tytöstä natsi-Saksassa toisen maailmansodan aikaan. Samalla se kertoo Saksan historiasta, juutalaisvainoista ja toivonpilkahduksista sodan ja kurjuuden keskellä. Se on oudolla tavalla koukuttava. Kun kerran avasin sen, en olisi ollenkaan malttanut jättää sitä kesken. Jossain niiden 558 sivun välissä oli kuitenkin pakko tehdä muutakin (nukkua ja syödä, t.ex.). Viimeisiä lukuja koulun kirjastossa lukiessani olisin vain halunnut parkua ääneen. Mutta eipäs mennä asioiden edelle. Ja älkää huoliko, yritän välttää juonen pilaamista.

Tarinan kiehtovuus -ja suurin ärsyttävys- on sen kertoja, kuolema. Hän katsoo tilannetta hyvin ulkopuolisena. Itse asiassa hän ei edes tavannut Lieseliä kuin kolmesti, mutta hän löysi tämän kirjoitukset ja kertoo tarinaa niiden pohjalta. Välissä huomautellaan kaikkea ylimääräistä kuoleman työtaakasta toisen maailmansodan aikana ja -mikä ärsyttävintä- paljastuksia siitä, mitä myöhemmin tapahtuu. Viidennessä osassa hän jopa pyytelee anteeksi: "Tietenkin olen epäkohtelias. Pilaan lopun, en ainoastaan koko kirjalta vaan myös tältä nimenomaiselta jaksolta. Olen paljastanut sinulle kaksi tapahtumaa etukäteen, koska en erityisesti nauti pitää jännitystä yllä salamyhkäisyydellä."

Toisaalta tavallaan juuri nuo juonenpaljastukset pitävät tehokkaasti mielenkiinnon otteessaan. Kun tietää, että myöhemmin tulee tavahtumaan jotain yllättävää tai kauheaa, sitä haluaa tietysti kuulla, miten se tapahtuu. Ovelaa. Ovela onkin hyvä sana kuvaamaan kertomusta. Se pitää ovelasti kiinni lukijansa ajatuksista, paljastaa juuri sen verran, ettei hämmentynyt lukija uskalla laskea kirjaa käsistään ja kertoo tapahtumat niin säälittävän julmalla tavalla, että lukijaparka haluaisi heittää kirjan seinään ja huutaa: "Senkin Saukerl, et sinä voi tehdä minulle näin! Et voi tehdä heille näin!" (Saksankieliset haukkumanimet Saukerl ja Saumensch toistuvat tekstissä likimain puolen tuhatta kertaa.)

Välillä itkettää, välillä naurattaa. Tarpeeksi monta kertaa. Siinä on minusta hyvän kirjan ainekset. Lisäksi tarvitaan henkilöt, joista ei haluaisi luopua tarinan lopussa ja mielenkiintoinen, värikäs kieli. Kirjavaras täyttää kaikki vaatimukset. Se on aika ravisteleva kokemus, ainakin minulle oli. Yllättävä, kaunis, kauhea, mutta edelleen ärsyttävä. Aika monet maailman parhaista kirjoista ovat ärsyttäviä. Tämä on sellainen, joka täytyy lukea vielä uudelleen jonain päivänä.

You know you've read a good book

when you turn the last page

and feel a little as if you've lost a friend...

Paul Sweeney