Onnistuin palelluttamaan nenäni. Se ei ilmeisesti ollut tottunut 50 asteen lämpötilamuutoksiin. Hetki sitten nautin 30 asteen trooppisesta lämmöstä Balilla ja Singaporessa ja nyt vuoraan itseni paksuimmilla toppavaatteilla hakeakseni lehdet. Yhdyn itsekin nenäni vastalauseeseen.

Vietin perheeni kanssa joululoman Aasian auringossa, ensin joulunajan Balilla ja sitten uudenvuoden Singaporessa. Se oli hieno matka ja kaivattu loma, jonka aikana näimme ja koimme paljon mutta löllöttelimme myös altailla. Bali ja Singapore ovat paikkoina kuin eri maailmoista, joten ajattelin omistaa niille omat postaukset. Olkoon ensimmäisenä Bali, muslimimaa Indonesian hinduvoittoinen saari, joka elää turismilla, riisinviljelyllä ja kalastuksella.

IMG_5632.jpg

Pitkiä  hiekkarantoja värittävät kirkkaat pienet kalastusveneet.

 IMG_6454.jpg

Riisinviljelyä saaren keskiosassa. Sademetsät ovat saaneet väistyä peltojen ja asutuksen tieltä, sillä Uudenmaan kokoista saarta asuttaa yli neljä miljoonaa asukasta. Vuoristoisilla seuduilla metsiä eläimistöineen on kuitenkin vielä jäljellä. 

IMG_5671.jpg

Balilainen ruoka koostuu suureksi osaksi riisistä, kanasta, merenelävistä ja kasviksista. Jos ruokalistasta ei ota tolkkua, nasi koreng on aina varma valinta.

IMG_5905.jpg

Balilaisten hindulaisuus näkyy vahvasti katukuvassa. Joka perheellä on kotinsa yhteydessä temppeli, joka on usein isompi ja komeampi kuin kotitalo. Lisäksi joka kylässä on suurempi kylätemppeli ja jokaisessa koulussa, sairaalassa, ravintolassa ja maatilalla omat temppelinsä tai pienemmät alttarit. Balilaiset rukoilevat vähintään kolme kertaa päivässä  ja uhraavat kukka- ja ruoka-asetelmia. Uhrilaatikoita näkeekin joka puolella: kaduilla, patsailla, pyhien puiden ja kivien edessä.

IMG_6221.jpg

Uhriasetelmia pienen alttarirakennelman päällä.

IMG_6368.jpg

Apinoille temppelit edustavat hyviä kiipeilypaikkoja.

IMG_5815.jpg

Balilla ei käytännössä ole julkista liikennettä eikä junarataa, joten paikalliset liikkuvat omilla kulkuneuvoillaan ja turistit halvoilla takseilla. Tiet ovat kapeita ja usein huonokuntoisia, ja liikenne on kaaottista, ruuhkaista ja tuskastuttavan hidasta. Kätevin kulkuneuvo on moottoripyörä tai skootteri, jolla paikalliset puikkelehtivat autojen välissä.

Tähän aikaan Balilla on sadekausi, mutta sateet ovat lyhyitä ja painottuvat iltaan ja yöhön. Trooppiset sadekuurot ovat kuitenkin yllättäviä ja joskus niin rankkoja, että isokin sateenvarjo on yhtä tyhjän kanssa. Paikalliset suojautuvatkin kastumiselta sadeviitoin.

IMG_5954.jpg

Myytäviä hedelmiä kadun varrella. Tolpan päälle on aseteltu pahan hajunsa vuoksi huonomaineisia durianeja, jotka ovat kiellettyjä muun muassa lentokentillä ja monissa hotelleissa. Maistoin hedelmää yhden kerran. Se ei maistu yhtä pahalta kuin haisee, mutta ei se suorastaan nautittavaa ole.

IMG_6623.jpg

Henkeäsalpaavia maisemia Balin rannikolta.

IMG_5638.jpg

Kunnon etelänlomaan kuuluu myös rentoutuminen uima-altaalla.

IMG_6664.jpg

Poika myy maissia uimarannalla. Balilla ei tunneta sosiaaliturvaa, joten ihmiset keksivät mitä vain ansaitakseen edes hiukan rahaa. Siksi joka puolella on ihmisiä kauppaamaassa käsitöitä tai vesipulloja. Lapsilla on oppivelvollisuus, mutta sunnuntaina, jolloin koulusta on vapaata, he ehtivät auttaa vanhempiaan töissä.


IMG_6199.jpg

Balilla kasvaa paljon ihania trooppisia kasveja. Sieltä löytyvät niin ananakset ja papaijat kuin vanilija ja inkiväärikin. Kirjaimellisesti olimme siellä, missä pippuri kasvaa.

IMG_6415.jpg

Apinavauva ei pelkää kuvaajaa.

IMG_6010.jpg

Tulivuori purkautui kolmisenkymmentä vuotta sitten. Nyt se on onneksi rauhallinen.

IMG_6693.jpg

Aurinko laskee, mutta vielä ehtii uimaan yli 25-asteiseen veteen.

IMG_6646.jpg

"Let the sun shine in your eyes"