Camera360_2016_2_24_09575420160224215922

En muistanutkaan, miten ihanaa on hiihtää. Opiskelu ja talven lumitilanne eivät olleet päästäneet vielä kunnolla sivakoimaan tänä vuonna. Täydellinen kolmen pakkasasteen keli, auringossa hohtava hanki ja takapihalta kaikunut linnunlaulu saivat kuitenkin tämän abin jättämään kemian laskut ja äidinkielen esseekirjoitukset työpöydälle pölyttymään. Onneksi saivat!

Suksi luisti mielettömän hyvin, aurinko lämmitti kasvoja ja hiihtäjät tervehtivät iloisesti toisiaan. Papparaiset vain suihkivat ohi, vaikka panin hiki hatussa menemään liian pienillä suksilla ja liian suurilla monoilla. Alamäet tulin auraten, vähän täytyy vielä varoa mutkissa ennen kuin tottuu taas ladulla viilettämiseen.

Päädyin reitille, jota menimme joskus pikkusiskon kanssa vuosia sitten näihin samoihin aikoihin, hiihtolomalla. Vastaan tuli tuttu eväspaikka, yläasteen suunnistusmaastot ja se kaikista kivoin vaarallinen mäki. Vaara-kyltti vain oli poistettu.

Kotiin palatessa oli tukka sotkussa ja punaiset posket. Kantapäät menivät rakoille, mutta se oli sen arvoista.

2_27_2016%203_28_36%20PM.jpg

Aurinko herää jo ennen minua. Aamulla kävelen lumisessa metsässä, astun juurien päältä ja hypin ojien yli. Kuulen lintujen laulun ja narskuvat askeleeni. Välillä auringon painaviksi sulattamat lumet tippuvat puiden oksilta ja tupsahtavat maahan. Seison yhdellä suosikkipaikoistani: korkeiden puiden reunustamalla aukiolla, jonka poikki käy jäätynyt virta. Suljen hetkeksi silmät ja hengittelen. Kevät tulee. Hyvästien kevät, mutta kevät kuitenkin.

~Elämä on pienten hetkien helminauhaa~