Mietin, miksen ole käynyt kotona koko syksynä. Se on niin helppoa ja nopeaa eikä sen kalliimpaa kuin junamatka pohjoisesta. Voisin hyvin tulla viikonlopuiksi useamman kerran kuukaudessa. En ole tullut kertaakaan sitten syyskuun.

Yritän rationalisoida. Tiedän, että on mukava käydä Suomessa, varsinkin, jos saa nähdä perhettä ja kavereita. Palaaminen takaisin Ruotsiin on kuitenkin raskaampaa, kun pitää taas uudelleen tottua siihen pieneen stressiin, joka yhä on jatkuvasti läsnä. Siksi en tule, vaan toivon mieluummin, että muut tulisivat tänne.

Ajattelen, että sopeutuminen käy sitä nopeammin, mitä enemmän aktiivisesti rakennan elämääni tänne. Ajattelen, että olemalla mukana tapahtumissa, näkemällä uusia kavereitani ja keksimällä ratkaisuja arkeeni täällä saisin lyhennettyä sitä yksinäistä ja sekavaa alkuaikaa uudessa paikassa. Tällä logiikalla viikonloppu kotona pidentää kokonaisaikaa, jonka tunnen olevani vähän pihalla uudessa kotikaupungissani.

Tavallaan haluan myös kovasti näyttää muille, miten hyvin pärjään. Että minulla menee niin hyvin täällä, etten edes kaipaa kotia tai elämää Suomessa. Etten tunne koti-ikävää tai vahingossakaan astu siihen kuuluisaan maitojunaan. Etten ole mikään avuton lapsi. Se on varmaan ihan turhaa. Ei se ole heikkoutta käydä välillä kotona, se voisi tehdä hyvääkin. Moni ikäiseni asuu vielä kotona, eikä se ole heikkoutta sekään.

WP_20161110_10_01_07_Pro_e.jpg

Ehkä myös pelkään sitä, miten asiat ovat muuttuneet. Pelkään, että koti, johon palaan, ei ole enää samanlainen. Asiat ovat muuttuneet, ihmiset ovat muuttuneet, itse vasta olenkin muuttunut. Minulla on ikävä sitä elämää, jota elin reilu vuosi sitten, mutta kuinka paljon siitä on enää jäljellä?

Tuntuu, että elän jossain väliaikaisessa todellisuudessa. Tavallaan olen tottunut kaikkeen täällä. On päiviä, jolloin ei tapahdu mitään erikoista, on arkea ja tavallisia, tuttuja asioita ja ihmisiä. On paljon hyviä hetkiä, enkä väitä ettenkö viihtyisi täällä ja olisi onnellinen. Kuitenkin tuntuu, että tämä on vain leikki tai loma, vaihtovuosi tai muu väliaikainen tila, ja odotan jo kotiinpaluuta ja "oikeaa" tavallista elämää. Vähän niin kuin lapsi, joka kysyy kuukausia uuteen paikkaan muuton jälkeen: "milloin me lähdetään kotiin täältä?"

WP_20161110_10_01_33_Pro_e.jpg

Onneksi pian on joulu, ja saan viettää monta viikkoa siellä, mistä tulen, siellä, missä olen kotonani. Siellä, missä kaikki tärkeimmät ihmiset ovat. En muista, milloin olisin viimeksi odottanut joulunaikaa näin paljon.

Sanovat, että ensimmäinen syksy on pahin. Ettei koti-ikävä ole heikkoutta vaan luonnollinen osa itsenäistymistä. Miten outoa se olisi, jos kotoa irtautuminen olisi pelkästään kivaa ja yksinkertaista. Millainen koti sellainen olisi ollut? Elämä on oppimista, eikä tämä ei ole koe vaan projekti, jossa ei ole tarkoitus leimata onnistujia ja epäonnistujia vaan kasvaa ja oppia itsestä ja maailmasta.

"Getting lost is not a waste of time. To travel is to evolve."

Pierre Bernard