Se on kirja, joka loppuu samalla tavalla kuin alkaa, hiipuen, kuten elämäkin. Kirja, jonka voi lukea yhdeltä istumalta, mikä on mahdollista vain, jos on aikaa ja teos on todella hyvä. Markku Pääskysen Sielut (Tammi, 2015) on sellainen. Kaunis, takertuva, utuisa, unenomainen. Siinä ei ole mitään suurta, mutta usein elämän hienot asiat koostuvatkin monista pienistä osista. Ajatuspoluista, joilla ei ole alkua tai loppua. Tie joka kääntyy oikealle on jollekin toiselle suoraan eteenpäin tai taaksepäin tai vasemmalle. Siksi kaikki kulkevat omia polkujaan, ja vaikka ne välillä kohtaavat, kaikki kulkevat yksin. Sielut kertoo siitä.

Maija on kadonnut. Kaikki pyörii Maijan ympärillä, koska hän on kadonnut eli poissa. Eikä kukaan tiedä, minkä ympärillä kaikki pyörii, koska kukaan ei tiedä, missä Maija on. Teos seuraa vuorotellen Maijan äitiä Ainoa, isää Kristiania ja naapurin 11-vuotiasta Taitoa sen päivän ajan, jonka yksityiskohdat kaikki tulevat muistamaan hiukan eri tavalla mutta jota kukaan ei unohda. Päivä on hidas, aika on raskasta kun se on raskasta, huolen varjostamaa aikaa. Tarina on monia pieniä tarinoita, joilla ei ole merkistystä ennen kuin toisilla on, toisilla ei. Niin kuin kaupunki, joka ei oikeastaan ole kaupunki vaan kaksikymmentä kylää.

Hienointa on kieli. Kirja on kuin runo, jonka oivallukset ja taikasanat ripotellaan moneen kohtaan matkan varrelle kuin teepussien mietelauseet tai nukkuvat pikkulantut. Ympäristön kuvaus herättää uneliaan pikkukaupungin aidon tuntuiseksi maailmaksi. Sielukas kieli pitää otteessaan ja saa väsyneet aivot ajattelemaan. Joka toisen virkkeen jälkeen täytyy miettiä, oliko se tyhmä vai viisas ja olenko minä.

En tiedä, olisinko pitänyt kirjasta vuosi sitten, tai edes puoli vuotta sitten, mutta nyt se osui. Juuri tänään, tässä vihoviimeisessä flunssassa, yksiössä, jonka ainoasta ikkunasta näkyy metsää ja sisäpiha, jonka liukumäessä ei ikinä leiki yksikään lapsi, juuri tänään se iski syvälle ja sai raukeat tunnit kulumaan nopeammin. Sielut ei pettänyt luottamusta, joka kirjalle annetaan, kun se kiikutetaan kotiin ja asetetaan yöpöydälle. Se on teos, joka rikastuttaa maailmaa ajatuksilla, joita ei tulisi muuten ajatelleeksi.

"-- jos ei lähde kodistaan ei tapahdu mitään pahaa, jos ei lähde kodistaa ei tapahdu mitään hyvää, matka alkaa siitä mikä on jalan alla, ja matka myös päättyy siihen mikä on jalan alla, maahan."

Markku Pääskynen, Sielut