lauantai, 14. tammikuu 2017

Pääskysen Sielut

Se on kirja, joka loppuu samalla tavalla kuin alkaa, hiipuen, kuten elämäkin. Kirja, jonka voi lukea yhdeltä istumalta, mikä on mahdollista vain, jos on aikaa ja teos on todella hyvä. Markku Pääskysen Sielut (Tammi, 2015) on sellainen. Kaunis, takertuva, utuisa, unenomainen. Siinä ei ole mitään suurta, mutta usein elämän hienot asiat koostuvatkin monista pienistä osista. Ajatuspoluista, joilla ei ole alkua tai loppua. Tie joka kääntyy oikealle on jollekin toiselle suoraan eteenpäin tai taaksepäin tai vasemmalle. Siksi kaikki kulkevat omia polkujaan, ja vaikka ne välillä kohtaavat, kaikki kulkevat yksin. Sielut kertoo siitä.

Maija on kadonnut. Kaikki pyörii Maijan ympärillä, koska hän on kadonnut eli poissa. Eikä kukaan tiedä, minkä ympärillä kaikki pyörii, koska kukaan ei tiedä, missä Maija on. Teos seuraa vuorotellen Maijan äitiä Ainoa, isää Kristiania ja naapurin 11-vuotiasta Taitoa sen päivän ajan, jonka yksityiskohdat kaikki tulevat muistamaan hiukan eri tavalla mutta jota kukaan ei unohda. Päivä on hidas, aika on raskasta kun se on raskasta, huolen varjostamaa aikaa. Tarina on monia pieniä tarinoita, joilla ei ole merkistystä ennen kuin toisilla on, toisilla ei. Niin kuin kaupunki, joka ei oikeastaan ole kaupunki vaan kaksikymmentä kylää.

Hienointa on kieli. Kirja on kuin runo, jonka oivallukset ja taikasanat ripotellaan moneen kohtaan matkan varrelle kuin teepussien mietelauseet tai nukkuvat pikkulantut. Ympäristön kuvaus herättää uneliaan pikkukaupungin aidon tuntuiseksi maailmaksi. Sielukas kieli pitää otteessaan ja saa väsyneet aivot ajattelemaan. Joka toisen virkkeen jälkeen täytyy miettiä, oliko se tyhmä vai viisas ja olenko minä.

En tiedä, olisinko pitänyt kirjasta vuosi sitten, tai edes puoli vuotta sitten, mutta nyt se osui. Juuri tänään, tässä vihoviimeisessä flunssassa, yksiössä, jonka ainoasta ikkunasta näkyy metsää ja sisäpiha, jonka liukumäessä ei ikinä leiki yksikään lapsi, juuri tänään se iski syvälle ja sai raukeat tunnit kulumaan nopeammin. Sielut ei pettänyt luottamusta, joka kirjalle annetaan, kun se kiikutetaan kotiin ja asetetaan yöpöydälle. Se on teos, joka rikastuttaa maailmaa ajatuksilla, joita ei tulisi muuten ajatelleeksi.

"-- jos ei lähde kodistaan ei tapahdu mitään pahaa, jos ei lähde kodistaa ei tapahdu mitään hyvää, matka alkaa siitä mikä on jalan alla, ja matka myös päättyy siihen mikä on jalan alla, maahan."

Markku Pääskynen, Sielut

keskiviikko, 11. tammikuu 2017

Eksyksissä

Olen vähän hukassa. En tiedä, kuka olen tai kuka minun pitäisi olla. En tiedä, mihin kuulun tai minne ikävöin. En tiedä, mitä haluan. Tai onko sillä edes väliä.

Viimeiset puolitoista lomaviikkoa lähinnä nukuin. Nukuin pitkän syksyn väsymystä ja stressiä. Elämäni rajoittui kodin, kaupan ja kuntosalin välille. Olin vain niin väsynyt, koko ajan väsynyt.

Olin kotona, siellä missä asuin melkein 15 vuotta, mutta en tuntenut enää kuuluvani sinne. Itkin sitä, miten naiivi olin. Miten olin kuvitellut kaikkien ongelmien katoavan, kaiken huolen ja ahdistuksen sulavan, kun pääsisin kotiin. Missä elämä olisi helppoa jos ei siellä?

Ehkä tarvitsin sitä. Ehkä tarvitsin taukoa, jolloin saatoin nukkua ja itkeä tietäen, että maailma pysyy pystyssä siitä huolimatta. Hetkeä, jolloin joku muu huolehti siitä, että jääkaappi oli täynnä ruokaa, kaapista löytyi puhtaita vaatteita ja aamun lehti ilmestyi keittiön pöydälle. Iltoja, jolloin sai asettua jonkun viereen katsomaan telkkaria ja olla taas pieni.

WP_20170108_13_01_59_Pro_e.jpg

Ruotsiin palaaminen ei ollut niin vaikeaa kuin pelkäsin. Tajusin, että enemmänhän minulla on elämää täällä kuin Suomessa, vaikka suurin osa tärkeistä ihmisistä on siellä. Pidän opiskelusta, kaupungista ja seudusta, jossa asun. Pidän rauhasta omassa kämpässä ja siitä, että saan päättää itse elämästäni. Pidän ruotsin kielestä ja olen oppinut sitä paljon. Ei elämässäni täällä ole mitään vikaa.

Nyt vain täytyy tottua siihen, ettei kaikki ole aina niin helppoa. Sitä kutsutaan itsenäistymiseksi. Se on prosessi ylä- ja alamäkineen, ja se voi viedä aikaa. Varsinkin tällaiselle, joka ei pidä muutoksista eikä epämääräisyydestä. Pitäisi antaa itselleen lupa olla vähän hukassa.

WP_20170102_17_05_46_Pro_e.jpg   WP_20161229_21_52_34_Pro.jpg

Loman alkupuolella teimme ystäväni kanssa sushia ja äidin kanssa karjalanpiirakoita.

WP_20161231_23_47_29_Pro_e.jpg

"Eksymällä tutulta tieltä voi löytää aivan uusia polkuja."

tiistai, 27. joulukuu 2016

Kotona

Mikään ei ole muuttunut

Ja kuitenkin kaikki on.

Tulin kotiin pitkästä aikaa ja kuvittelin jotain enemmän. Kuvittelin, että se olisi suuri juttu. Niin kauan sitä odotinkin. Kuvittelin, että olisin onnellinen sillä hetkellä, kun pyörät koskettaisivat kiitorataa, olisin onnellinen ja kotona, kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa. Mikään ei enää painaisi, kaikki järjestyisi, kunhan pääsisin taas kotiin. Se ei mennytkään ihan niin.

Oli vielä työviikko, kaikilla oli kiire ja he huitelivat jossain. Minä söin yksin aamupalaa ja luin päivän lehdet, niin kuin olin kuvitellut, niin kuin olin tehnyt vuosikaudet ennen kuin muutin. Kävin kävelyllä ja lenkillä tutuilla teillä. Olin kotona juu, samoissa maisemissa, mutta sisälläni oli se sama tyhjä olo kuin silloin, kun olin poissa. Oppitunti numero yksi: Vasta ihmiset tekevät talosta kodin.

Näin joka päivä ystäviä, kävin vanhassa koulussa ja kulutin kaupungin katuja. Miksi kaikki näytti samalta? Syksy oli tuntunut ikuisuudelta, miten mikään ei täällä ollut muuttunut? Ei ollut takaisin palaamisen hurmosta, ei yletöntä riemua jälleennäkemisistä. Tuntui kuin en olisi ollut poissa ensinkään. Toinen oppitunti: Ajan kuluminen on suhteellista.

Ikävöity piano seisoi olohuoneen nurkassa, mutten avannut kantta. Pelkäsin, etten osannut enää soittaa, että olin unohtanut kaiken. Yhtäkkiä olin taas niin väsynyt. Nukuin myöhään, peruin tapaamisia, kävelin ympäri tyhjiä huoneita. Eikö täällä ollutkaan sitä kaivattua ihanaa vanhaa elämää? Täällä oli vain kuoret, joihin loksahdin takaisin, mutta jotain puuttui.

Palasin hetkeksi Uppsalaan pakollisen opiskelujutun takia. Vietimme pikkujouluja ystäväni luona. Oli mukavaa, ja tajusin, miten paljon minulla jo on sielläkin päässä. Ihana uusi asunto, kavereita, opiskelupaikka ja ala, josta olen kiinnostunut. Kastelin kukat ja lukitsin oven. Tuntui hyvältä, että minulle on paikka ja elämä siellä. Silloin valkeni kolmas oppitunti: Aika kultaa muistot.

Sitten tuli joulu. Joulu oli sellainen, kuin olin sen toiveissani maalannut. Rauhallista yhdessäoloa, lautapelejä lattialla, kaikki perinteet, jotka kuuluivat lapsuuden jouluihin. Suosikkihetkeni joulupäivän aamuna, kun hiivin hiljaiseen olohuoneeseen ja asetuin sohvalle joulukuusen viereen lukemaan. Oli hyvä olla, hengitin.

IMG_8773.jpg

On opettavaista muuttaa yksin ulkomaille. On haaste sopeutua uuteen kaupunkiin ja kieleen, rakentaa kaveripiiriä ja uudenlaista, itsenäistä elämää. Tuntuu hyvältä huomata, että pärjää ja lohduttavalta saada tukea, kun ei pärjää. On kuitenkin myös kasvattavaa tulla takaisin ja huomata, miten paljon on ehtinyt rakentaa ja oppia. Miten on muuttunut, mutta kuitenkin sama ihminen. Miten oudolta tuntuisi jäädä tänne. Miten rikas on, kun on kaksi kotia, kaksi maata, kaksi kieltä, kaksi elämää.

On ollut värikäs vuosi. Raskas ja väsyttävä, hullu ja haastava, hieno ja palkitseva. Vuosi, jolloin on tapahtunut enemmän kuin koskaan ennen. Vuosi, jota en vaihtaisi mistään hinnasta pois.

"If nothing ever changed, there'd be no butterflies."

lauantai, 3. joulukuu 2016

Onnellinen luova lapsi

WP_20161128_12_02_39_Pro_e.jpg

Täydellinen maanantai kahta päivää ennen tenttiä

Tarvitset: piparitaikinaa, jauhopöllyä, sahramia, joulumusiikkia ja muutaman hyvän kaverin.

Kokoa yhteen koridoorikeittiössä, ripottele vähän naurua ja hulluttelua päälle.

WP_20161128_13_18_46_Pro_e.jpg

Sekoita suomalaisia joulutorttuja ja ruotsalaisia lussepullia. Omenahillo kelpaa torttuihin, sillä kaupoista ei saa luumumarmeladia.

WP_20161128_14_59_50_Pro.jpg

Varmista, ettei porukasta puutu luovutta, lapsekkuutta ja värikkyyttä. Se saa näkyä myös lopputuloksessa.

(Gubben där nere är inte jultomte utan Sigmund Freud.)

WP_20161128_14_27_59_Pro.jpg

Nauti riemukkaan rennosta tunnelmasta ja maistuvista herkuista.

Kokoa sitten väki suosikkisarjanne ääreen. Seuraa välillä lumihiutaleiden katulampun valokeilassa ja mieti, miten onnellinen olet saatuasi kavereita.

~~~~~~



WP_20161128_20_14_38_Pro_e.jpg

Perinteinen joulukorttipaja on toiminut hieman vajaalla tarvikevarastolla, mutta kun kotipuolesta tilattiin parisen kymmentä korttia niin minähän tein. Siinä on ollut puuhaa viikonlopuiksi.

WP_20161128_20_15_59_Pro_e.jpg

Usein olen laittanut musiikkia taustalle levittäessäni paperit lattialle. Ja miksi ei paria vanilijatuikkua ikkunalaudalle?

WP_20161128_20_16_43_Pro_e.jpg

Siinä saatan istua ja väkerrellä koko illan, sotkea sormet liimaan ja lattian paperisilppuun.

WP_20161128_20_19_01_Pro_e.jpg

Se kuuluu minun joulunodotukseeni. Sadat pienet kultatähdet ja kuviopaperit. Kymmenet kauniit pahvinpalat, jotka kolahtavat läheisten postilaatikkoihin. Jokaisessa on mukana ajatuksia, aikaa ja oman käden työ.



WP_20161202_20_37_23_Pro_e.jpg

"Livet hadlar inte alltid om att rida ut stormen utan även om att dansa i regnen."

sunnuntai, 27. marraskuu 2016

Adventin tunnelmaa

Adventtitunnelmaa ei tarvitse kauaa hakea tästä kauniista kaupungista. Marraskuun lopun pimeyttä valaisevat tuhannet jouluvalot, ja lukuisat tilaisuudet ja tapahtumat värittävät joulun odotusta. Minä ja ystäväni löysimme itsemme yhdestä elämäni hienoimmista kuorokonserteista Uppsalan linnan juhlasalista. Koko linna oli pyntätty jouluiseksi, ja tulijoita tervehtivät kynttilälyhdyt, joulutähdet ja tuoksuvat neilikoilla pistellyt appelsiinit.

WP_20161126_20_29_23_Pro_e.jpg

Tänä aamuna joulunajan alun perinteitä tarjosi adventtijumalanpalvelus komeassa tuomiokirkossa sekä piparit ja lussekattenit, ruotsalaiseen jouluun kuuluvat sahramipullat. Joulumarkkinat kuuluvat myös asiaan, niin kuin jäätävä tuuli ja voimakas lumituiskukin, joka värjäsi maan hetkessä valkoiseksi.  Edessä on vielä kuoromme esitys, mutta saa nähdä, miten tällä käheällä kurkulla lauletaan. No, tunnelmasta saa nauttia sielläkin.

WP_20161126_18_29_50_Pro_e.jpg

Rakastan joulua, mutta kaikista eniten pidän sen odotuksesta. Pidän valoista ja perinteistä, musiikista, tuoksuista ja tunnelmasta. Tänä vuonna kaikki se tuntuu erityisen tärkeältä, sillä joulu tarkoittaa, että pääsee pitkästä aikaa kotiin perheen ja ystävien luo. Odotan lomaa, yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. Odotan lautapelejä kynttilöiden loisteessa ja riisipuuroa myöhäisenä aamiaisena. Odotan sitä hetkeä, kun saa istua hiljaa sohvannurkassa muiden vielä nukkuessa, käpertyä vilttiin ja katsella ikkunalaudalla leikkivää oravaa. Saa lähteä kävelylle omaan lähimetsään, kulkea tuttuja polkuja ja palata kotiin, jossa hellalla odottaa kattilallinen höyryävää glögiä.

Sitä odotan, sitä rauhaa ja keveyttä, vapautta tästä rankasta syksystä. Eikä tarvitse odottaa enää kovin kauaa.

IMG-20161126-WA0003_e.jpg

"Tärkeintä on valo, sekä ikkunoissa että sinussa."