Ihan kuin vesipisara olisi tuntunut otsalla. Juurihan aurinko paistoi siniseltä taivaalta, missä vaiheessa tuo harmaa pilvilautta ehti peitoksi ylleni? Kävelin taas niin ajatuksissani, etten huomannut muutosta taivaassa. Olen ollut ajatusteni vankina aika paljon viime aikoina. On tapahtunut niin paljon, ja syksy lähestyy niin nopeasti, etten tajuakaan.

Eilen tuli tieto Ruotsin opiskelupaikasta. Tiesinhän minä odottaa paikkaa, mutta silti se tuntui helpottavalta saada virallinen päätös sisäänpääsystä. Olin takapihan terassilla vastatessani "ja" paikan vastaanottamiseksi. Sen jälkeen istuin auringon lämmittämälle maalle ja ajattelin pitkän aikaa.

Ajattelin sitä, miten paljon pelkään. Kaikki alkaa olla niin konkreettista, varmaa, valmista. Minulla on opiskelupaikka, asunto ja muuttopäivä kalenterissa. Olen puhunut tästä niin kauan, miettinyt niin kauan, pelännyt kauan. Nyt olisi kaksi päivää aikaa tehdä lopullinen päätös.

Camera360_2016_7_10_114735%5B1%5D.jpgOlenhan minä jo päätökseni tehnyt, kauan sitten, silloin kun lumi oli vielä maassa. Mutta sellainen hassu juttu kävi, että sain vahingossa paikan Helsingin yliopistosta. Nyt olen siis kieltäytymästä yhdestä Suomen halutuimmasta ja tavoitelluimmasta opiskelupaikasta. Olenko vähän tyhmä, mutta minkäs teet. Moni muu tekee päin vastoin, lähtee Ruotsiin hakeakseen uudestaan Helsinkiin. Ehkä kadun tätä jonain päivänä. Jonain harmaana lokakuun päivänä kulkiessani väsyneenä ja yksinäisenä Uppsalan laitakaupungin katuja, kadun niin pirunmoisesti sitä, etten vain jäänyt Helsinkiin, kotiin, sinne missä ovat kaverit, harrastukset, vanha hyvä elämä.

Niin, voi olla että kadun. Se on mahdollista. Mutta se on varmaa, että katuisin sitä, että jättäisin nyt lähtemättä. Sitä katuisin vielä vuosikymmenien päästä. Ehkä vanhana mummona keinutuolissa katuisin yhä sitä, etten sanonut seikkailuille kyllä, vaan jäin omalle mukavuusalueelleni, menin siitä, mistä aita on matalin. Siksi olen päättänyt kestää sen synkän lokakuun päivänkin. Olen päättänyt mennä pelkoja päin, kokeilla, mihin pystyn, löytää uusia teitä. Tehdä ehkä hieman toisin kuin kaikki muut.

Minulla oli vielä sanottavaa, mutta nyt sanat eksyivät jonnekin. Ajatuksen pyörivät kuin karusellissa, ympäri ympäri. En usko, että ne johtavat mihinkään, mutta nämäkin tunteet on kai koettava. Ehkä olen kuuden viikon päästä jo valmiimpi, rohkeampi, vakaampi. Ehkä olen sitten taas innoissani.

"Everything you want is on the other side of fear."

Jack Canfield