tiistai, 12. joulukuu 2017

Joulukuun kuulumisia

 IMG_20171211_065744%20%282%29.jpg

Miten äkkiä aika kuluu! Viime vuonna tähän aikaan viikot tuntuivat vuosilta, mutta nyt ne pyyhältävät tunneissa ohi. Päiväni kuluvat opiskellessa, kuorolaulun parissa ja urheillessa. Iltaisin käymme konserteissa kavereiden kanssa, joulumarkkinoilla Tukholmassa tai nationeilla syömässä. Välillä keitän teetä, kuuntelen musiikkia tai katselen tv-sarjoja viltin alla. Ja puuhaan myös joulujuttuja aina kun kerkiän. 

IMG_20171203_122949.jpg

Jouluvalmistelut alkoivat jo aikoja sitten korttiaskartelulla ja piparipajalla. 

IMG_20171105_151103.jpgIMG_20171127_130712.jpg

Olen innostunut tekemään piirakoita, ne ovat vaan niin herkullisia ja hyviä ottaa lounasevääksi. Suosikkejani ovat tomaatti-basilika-mozzarella, parsakaali ja bataattipiirakat.

IMG_2869.jpgIMG_2850.jpg

Tukholma on kaunis kaupunki, mutten silti haluaisi asua siellä. Mitä kauemmin asun täällä, sitä vahvemmin minusta tuntuu, että Uppsala on kaupunki minua varten.

IMG_20171202_121921.jpg

"Today is a good day to have a good day."

torstai, 9. marraskuu 2017

Voiko näinkin elää?

IMG_2811.jpg

Tavallisesti tähän aikaan vuodesta olen kuolemanväsynyt. Värjöttelen juna-asemalla kukonlaulun aikaan tihkusateen sumentaman katulampun valossa, suoritan täyteen ahdettuja päiviä ja stressaan kaikesta siitä mitä en ehdi tekemään. Olen tottunut siihen, että marraskuun pimeinä iltoina itken uupuneena oppikirjojen sivut ruttuisiksi ja kietoudun itsesäälin pehmeään peittoon. Se on vain tuo pimeys, vakuutan ja sulkeudun huoneeseeni madaltaakseni edes hiukan tekemättömien töiden pinoa.

IMG_20171103_162409.jpg

Tämä syksy on erilainen. Koulun puolesta nyt on kuulemma koko opiskeluajan kevyin lukukausi, lisäksi töitä pari kertaa viikossa, harrastuksia ja kavereita. Ei tarvitse matkustaa tunteja päivässä kaupungista toiseen. Kouluun kävelee 10 minuuttia, nationille kolme, kuoroon viisi ja kuntosalille 12. Opiskelut ehtii hoitaa toimistoaikana, töiden jälkeen on niin ikään vapaa. Yhtäkkiä minulla on aikaa arjessani. Saan nukkua kahdeksan tuntia yössä, voin urheilla joka päivä, voin tehdä kunnon ruokaa. Voin käydä kahvilla kavereiden kanssa, konserteissa ja elokuvissa. Voin katsoa sarjoja iltaisin, lukea tai askarrella. Voin mennä nationille soittamaan pianoa ennen luennon alkua. Ehdin käydä kävelyllä aamuisin ja leipoa teeleipiä. Niin kuin olisi lomalla, mutta on kuitenkin vastuuta ja tekemistä.

En tiennyt, että arki voi olla tällaista. Että sitä voi elää ilman jatkuvaa stressiä ja töihin hukkumista. Taitaa olla terveellistä minulle, että emme itse saa valita kurssejamme ja tehdä lukujärjestyksiämme niin kuin lukiossa. Olen taipuvainen ottamaan aivan liian paljon kursseja. Olisin taas samassa tilanteessa kuin lukiossa, kun olin monta kertaa palamassa loppuun. Välillä tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten koko ajan paahda täysillä töitä, mutta sekin on helpottanut. Joku toinen päättää, kuinka paljon meillä on koulun puolesta hommia. Lisäksi teen vapaaehtoistyötä ja kehitän itseäni harrastusten parissa. Kyllä sen pitäisi riittää.

Ehkä ideaali ei olekaan kuluttaa itseään loppuun jatkuvalla kiireellä ja stressillä. Ehkä onkin pidemmän päälle kestävämpää elää hiukan hitaammin, höllätä tehokkuusvaatimuksistaan ja ehtiä nauttimaan siitä mitä tekee. Ainakin nyt, kun yliopisto-opiskelijana on siihen mahdollisuus. Miksi murehtia, kun voi nauttia ja elää?

IMG_2798.jpg

Olen onnellisempi kuin muistan olleeni pitkään aikaan. Tuntuu, että palaset alkavat loksahdella paikoilleen, että elämäni alkaa näyttää taas omaltani. Olen saanut takaisin asioita, jotka kadotin muuttaessani reilu vuosi sitten: kielen jolla kommunikoida suhteellisen sujuvasti ympäristön kanssa, hyviä kavereita, paikan jota kutsun kodikseni, pianonsoiton, rutiinit. Olen saanut myös paljon muuta: uusia asioita, ihmisiä, taitoja ja rohkeutta. Nyt minulla on kaksi kotimaata, kaksi kieltä, kaksi tarinaa. Vaikka tavallaan kaikki se on vain yksi: yksi identiteetti, yksi elämä, yksi minä. Tässä minä olen, sellaisena kuin olen, ja tässä on minun elämäni, sellaisena kuin haluankin sen olevan.

IMG_2759.jpg

lauantai, 29. huhtikuu 2017

Pieniä paloja Pariisista


IMG_9242.jpg

Vietimme perheen kanssa pääsiäispäivät Pariisin keväässä. Se oli minulle ensimmäinen kerta patonkimaan pääkaupungissa, ja se teki jonkinlaisen vaikutuksen. En kuitenkaan haluaisi asua siellä -liikaa ihmisiä, liikaa autoja, taloja ja kaupunkia. Muutama päivä riitti ja sain suurkaupungin hektisyydestä tarpeeksi vähäksi aikaa. Rakastuin kaupungin tunnelmaan, rautakaiteisiin parvekkeisiin ja viehättäviin kahviloihin ja leipomoihin, mutta odotin ehkä jotain vielä enemmän.

Niin monta laulua, taulua ja runoa, niin monta kuvaa ja kuvausta, kirjaa ja sanoitusta siitä romanttisesta ja ainutlaatuisesta Pariisista. Ehkä kuvittelin sen uniikimmaksi, luonnollisemmaksi, vähemmän turistiseksi ja hälyiseksi. Ehkä kuvittelin, että markkinavoimien kylmät lait eivät ulottuisi sinne. Mutta niin kauas kuin ulottui jono Riemukaaren lipunmyyntitiskiltä, niin kauas jäi haave elokuvien Pariisista, jota eivät piiritä poliisiautot ja hop-on-hop-off-bussit.

Matka oli kuitenkin hieno. Näimme paljon, kävelimme kengät puhki ja söimme hyvää ruokaa. Vaikuttava kaupunki käydä, vaikkei välttämättä niin kiva asua. Jälkikäteen tuntui, että sain taas uusia näkökulmia miksi pidän ihanasta omasta Uppsalasta niin paljon.

IMG_9705.jpg

Eiffeltornin huipulta näki horisonttiin asti ulottuvat kerrostalokorttelit.

IMG_9577.jpg

Crêpet nutellalla ja banaanilla maistuivat herkkusuille.

IMG_9258.jpg

Joka kujalla on oma ilmeensä.

IMG_9633.jpg

Suosituimmissa turistikohteissa väenpaljous kävi välillä ahditavaksi. Siksi yritimme lähteä liikkeelle jo aikaisin aamulla ja välttää pahimmat ryysikset. Pääsiäinen ei taida olla paras aika matkustaa Pariisin kaltaiseen turistikeskukseen.

IMG_9658.jpg

Laskeva aurinko siivilöityi jo lehdessä olevien puiden välistä. Kevät oli toki jo pidemmällä kuin Ruotsissa tai Suomessa, mutta lämpö ei meitä hellinyt tällä kertaa.

IMG_9303.jpg

Puoli valtakuntaa uunituoreesta patongista.

IMG_9548.jpg

Innostun harvoin taidemuseoista, mutta Pariisista ei voi palata, jos ei ole käynyt ainakin yhdessä.

IMG_9354.jpg

Satujen silta sateen jälkeen.

IMG_9667.jpg

"Just add three letter to Paris and you have Paradise" Jules Renard

tiistai, 11. huhtikuu 2017

Keväinen valo

WP_20170405_10_51_48_Pro_e.jpg

Kevään jälkeen pikkuhiljaa taas valo alkoi mussa toistumaan.

Pyöräilen alas kapeaa katua Luthagenin lähellä. Pelloilla puhaltanut tuuli ei löydä puutalojen väliin, ja hetken on lämmin kesähameessa. Olen menossa parin kaverin kanssa testaamaan lounasta uudessa vegekahvilassa. Tuntui kuin en olisi nähnyt heitä aikoihin, tosiassa aikaa on kulunut puolitoista vuorokautta. Vietämme niin paljon aikaa yhdessä, ja pidän siitä.

Pyöräilen ja annan vauhdin kasvaa alamäessä. Ajattelen taas kerran, miten kaunis kaupunki Uppsala on, miten täydellinen se on minulle. Kaunis mutta käytännöllinen, sopivan pieni mutta täynnä elämää. Tuntuu, että täällä on sittenkin paikka minua varten. Etten ole enää niin eksyksissä kuin olen viime kuukaudet ollut.

IMG_9015.jpg

Hidastan risteyksessä ja katson, tuleeko autoja tai pyöriä. Mietin Tukholman terrori-iskua ja ruotsalaisten reaktioita sen jälkeen. Väreet kulkevat selkäpiissäni joka kerta kun näen tai luen ihmisistä, jotka laupiaasti auttavat ventovieraita, osoittavat solidaarisuutta tai saavat yhdessä aikaan jotain suurta. Kotinsa avanneet tukholmalaiset ja median viestit saavat minut pitämään Ruotsista yhä enemmän. Pidetään huolta toisistamme, ihmiset sanovat.

En ole yksin täällä enää. En ole ehkä koskaan ollutkaan, mutta nyt tunnen sen. On ihmisiä, jotka huolestuvat, jos en vastaa viesteihin. On kavereita, jotka viettäisivät yön sairaalassa, jos olisin sairas, tai ottaisivat luokseen, jos jäisin ilman asuntoa. Tiedän, että Suomessa on monta, jotka tekisivät saman, mutta he ovat siellä. Tietty luottamuksen tunne syntyy siitä, että täälläkin on niitä jotka välittävät.

IMG_9193.jpg

Ylitän joen. Rannalla on iso parvi lokkeja, jotka ovat löytäneet tänne talven jälkeen. Talvella kaikki näytti niin erilaiselta. Vuoden pimeimmät kuukaudet olivat pimeimmät, jotka olen kokenut, mutta nyt tuntuu, että se pimeys on melkein voitettu. Edessä on niin paljon kaikkea innostavaa, monta odottamisen arvoista asiaa. Mieli kirkastuu sitä mukaa kun valo lisääntyy, elämä tuntuu hyvältä juuri nyt.

Huomenna täytän 20 ja aloitan elämäni kolmannen vuosikymmenen. Tänä vuonna saan viettää synttäreitä peräti kolmessa maassa, mikäs siinä. Jälleen tuntuu siltä, että olisin ollut vanhempi jo pitkään, 19-vuotias kuulostaa niin lapselta. Ehkä se johtuu vanhemmista kavereista tai ehkä oma ajanlaskuni ei täsmää kalenterin kanssa.

IMG_9082.jpg

Parkkeeraan pyörän sympaattiselle sisäpihalle ja etsin katseellani ystäviäni. Näen yhden ruotsinkurssilaiseni ja heilautan kättä. Uppsalasta on tullut kaupunki, jonka kaduilla näkee tuttuja kasvoja. Kaupunki, jossa olen kotonani. Kaupunki, jota rakastan. 

Mul on uusi pää ja tahto elää joka päivä vähän enemmän.

Kiitos maailma, kiitos elämä, nöyrin terveisin mä.

Haloo Helsinki

torstai, 9. maaliskuu 2017

Pienet asiat, pienet askeleet

WP_20170224_09_44_31_Pro_e.jpg

Ihmiset eroavat siinä, miten paljon virikettä ja vaihtelua he kaipaavat elämäänsä. Toiset nauttivat kaikesta uudesta ja ennustamattomasta, he haluavat kokemuksia ja seikkailuja. He ovat niitä, jotka lähtevät kuukausiksi kiertämään Aasiaa vailla suunnitelmia. He antavat virran viedä, syttyvät vapaudesta ja mahdollisuuksista. Heille elämä on jatkuvaa uusien polkujen etsintää, ja pahinta olisi tylsyys, se että jäisi paikoilleen.

Toisessa ääripäässä olemme me varovaiset sopeutujat, jotka pidämme rutiineista ja kaikesta tutusta, turvallisesta. Me, jotka syömme täsmälleen saman aamiaisen joka ikinen aamu, kävelemme samat reitit ja rakastamme tarkkoja suunnitelmia. Me ahdistumme muutoksista ja epävarmuudesta ja otamme mieluummin pieniä askelia kuin harppaamme kerralla uusiin maailmoihin.

Suurin osa ihmisistä on tietenkin jotain siltä väliltä.

WP_20170224_14_08_20_Pro_e.jpg

Tiedän monta sellaista pelotonta seikkailijaa, jotka ovat lähteneet maailmalle, keränneet kokemuksia ja nauttineet uusista paikoista, tuulista ja ihmisistä. Tiedän ihmisiä, joille sellainen elämäntapa on välttämättömyys, kuin geeneihin koodattu. Heihin ja heidän elämäänsä verrattuna ruotsiin muuttaminen on aika pientä, sellainen pikkujuttu, johon sopeutuu ehkä kuukaudessa. Ehkä luulin, että se menisi kaikilla niin. Syksyn alussa ajattelin, että olipas helppoa tämä Ruotsiin muutto, ensi vuonna lähden vaihtoon Alankomaihin, jos se kerran hoituu näin kevyesti. Ajattelin, että minusta tulee samanlainen tuulessaratsastaja kuin tuntemani löytöretkeilijät. Ihailin heidän rohkeuttaan, halusin ja uskoin että minustakin olisi sellaiseen.

WP_20170224_11_20_20_Pro_e.jpg

Sen olen oppinut, että olemme kaikki erilaisia ja etenemme eri tahtiin. Olen oppinut, että joidenkin on annettava aikaa itselleen ja sopeutumiselleen. Rutiinit eivät muodostu päivässä, vieraat ihmiset eivät muutu viikossa tutuiksi. Puolen vuoden jälkeenkin sitä saattaa olla vielä vähän eksyksissä. Jotkut kaipaavat vaihtelua, toiset pysyvyyttä, ja se on ihan ok. On ihan yhtä okei elää tasaista, hyvää, turvallista arkea ja nauttia siitä. Kaikkien ei tarvitse laskea koskia tai puhua kymmentä kieltä.

Vaihtovuosisuunnitelmat jäivät. Nyt olisi tärkeintä saada itsensä kuntoon ja rakentaa tänne yhtä hyvä, turvallinen, onnellinen elämä kuin Suomessa oli. Minä en nauti jatkuvasta päämärättömyydestä ja sukelluksista jännittäviin seikkailuihin. Nautin opiskelusta, rutiineista, leppoisista ruoanlaittoilloista ystävien kanssa. Ja se on ihan okei.

WP_20170225_15_46_33_Pro.jpg

"Det kommer att bli bra tillslut. Och är det inte bra, så är det inte slut."