Olen vähän hukassa. En tiedä, kuka olen tai kuka minun pitäisi olla. En tiedä, mihin kuulun tai minne ikävöin. En tiedä, mitä haluan. Tai onko sillä edes väliä.

Viimeiset puolitoista lomaviikkoa lähinnä nukuin. Nukuin pitkän syksyn väsymystä ja stressiä. Elämäni rajoittui kodin, kaupan ja kuntosalin välille. Olin vain niin väsynyt, koko ajan väsynyt.

Olin kotona, siellä missä asuin melkein 15 vuotta, mutta en tuntenut enää kuuluvani sinne. Itkin sitä, miten naiivi olin. Miten olin kuvitellut kaikkien ongelmien katoavan, kaiken huolen ja ahdistuksen sulavan, kun pääsisin kotiin. Missä elämä olisi helppoa jos ei siellä?

Ehkä tarvitsin sitä. Ehkä tarvitsin taukoa, jolloin saatoin nukkua ja itkeä tietäen, että maailma pysyy pystyssä siitä huolimatta. Hetkeä, jolloin joku muu huolehti siitä, että jääkaappi oli täynnä ruokaa, kaapista löytyi puhtaita vaatteita ja aamun lehti ilmestyi keittiön pöydälle. Iltoja, jolloin sai asettua jonkun viereen katsomaan telkkaria ja olla taas pieni.

WP_20170108_13_01_59_Pro_e.jpg

Ruotsiin palaaminen ei ollut niin vaikeaa kuin pelkäsin. Tajusin, että enemmänhän minulla on elämää täällä kuin Suomessa, vaikka suurin osa tärkeistä ihmisistä on siellä. Pidän opiskelusta, kaupungista ja seudusta, jossa asun. Pidän rauhasta omassa kämpässä ja siitä, että saan päättää itse elämästäni. Pidän ruotsin kielestä ja olen oppinut sitä paljon. Ei elämässäni täällä ole mitään vikaa.

Nyt vain täytyy tottua siihen, ettei kaikki ole aina niin helppoa. Sitä kutsutaan itsenäistymiseksi. Se on prosessi ylä- ja alamäkineen, ja se voi viedä aikaa. Varsinkin tällaiselle, joka ei pidä muutoksista eikä epämääräisyydestä. Pitäisi antaa itselleen lupa olla vähän hukassa.

WP_20170102_17_05_46_Pro_e.jpg   WP_20161229_21_52_34_Pro.jpg

Loman alkupuolella teimme ystäväni kanssa sushia ja äidin kanssa karjalanpiirakoita.

WP_20161231_23_47_29_Pro_e.jpg

"Eksymällä tutulta tieltä voi löytää aivan uusia polkuja."