Camera360_2015_4_5_082336.jpgHaruki Murakamilla on aivan omanlaisensa tyyli kirjoittaa, ja se paitsi erottaa hänet muista myös luo hänen kirjoilleen yhtenäisen, melkeinpä turhankin keskenään samanlaisen ilmeen. Siksipä tykkään lukea hänen kirjojaan aina silloin tällöin, niin ettei niihin ehdi kyllästyä. Sputnik-rakastettuni osui hyvään saumaan, mutta toi väkisinkin mieleen Norwegian Woodin -hyvässä ja pahassa.

Nuori elämäänsä kyllästynyt tokiolaisopettaja rakastuu naiviin ja omaperäiseen Sumireen. Sumire arvostaa häntä ystävänä, mutta on itse rakastunut vanhempaan naiseen, Miuhun, joka ottaa hänet töihin ja vie matkalle Eurooppaan. Kreikassa Sumire katoaa selittämättömästi ja tapahtumien kulku käy hämäräksi.

Murakamilaiseen tyyliin kirjan henkilöt ovat salaperäisiä ja kummalla tavalla kiehtovia. Tarinan kertoja, tokiolaisopettaja, jonka nimikään ei tule selville, jää taustahahmoksi, vaikka kaikki kuvataan hänen näkökulmastaan. Hän on vain se, joka kertoo Sumiresta ja tämän tarinasta enemmän kuin omastaan, vaikka välillä hänen omatkin tunteensa tulevat esille. Hän lähinnä seuraa passiivisena vierestä ja yrittää elää niin kuin kuuluu.

Sumire taas vähät välittää muun yhteiskunnan normeista, hän on oikeastaan aika itsekäs ollakseen niin haavoittuva. Ensin hän haluaa palavasti kirjailijaksi, mutta rakastuttuaan Miuhun nainen on hänelle kaikki kaikessa.

Tarinassa on upea unenomainen tunnelma, utuista pohdintaa elämästä ja valtavasti symboliikkaa, joka ei kaikki edes yhdellä kertaa auennut. Selittämättömiä asioita tapahtuu, mutta niilläkin on varmasti symbolinen merkitys. Sputnik-rakastettuni on kaunis teos, ja viehättää varmasti lukijaa, joka pitää Murakamin tyylistä. Tämä on sellainen kirja, joka pitää joskus lukea uudelleen, sillä silloin siitä saa vielä enemmän irti.

Rauhallista ja mukavaa pääsiäissunnuntaita!