Vihdoin saan tilaisuuden kirjoittaa siitä uskomattomasta matkasta, joka minulle suotiin viikko sitten. En ole koskaan kokenut kahdeksan päivän aikana niin paljon uutta ja ihmeellistä, nähnyt niin upeita paikkoja ja viettänyt aikaa loistavan ryhmän kanssa. Sainpa myös kokea, miltä tuntuu valvoa kaksi yötä, eksyä kauppakeskukseen ja syödä ruokaa, josta ei tiedä, onko se lihaa, kalaa vai kasvista.

Alussa iski lievä kulttuurishokki, mutta hyvällä tavalla. Kiinassa kaikki on niin erilaista kuin täällä kotimaassa, ihan kaikki. Vietimme kolme yötä perheissä ja loput koulun asuntolassa. Kaikki olivat hirveän ystävällisiä, oikein ylitsevuotavan vieraanvaraisia ja kohteliaita. Host-perheissä pääsi kokemaan ihan eri tavalla kiinalaista elämäntapaa ja arkea kuin turistimatkalla olisi päässyt. Host-oppilaat olivat samoja, jotka kävivät Suomessa helmikuussa, joten tunsimme jo ennestään, ja se oli kiva. Hostit olivat mukavia ja vievät meitä monenlaisiin paikkoihin vielä iltaisin koulun järjestämän ohjelman jälkeenkin. Ja ohjelmaa meillä riittikin! Ei ollut juuri tyhjiä minuutteja, mikä oli tietysti hauskaa, sillä ehdimme nähdä ja kokea hirveän paljon.

Minua oli etukäteen varoitettu, että kiinalainen ruoka on outoa eikä vastaa Suomen kiinalaisten ravintolojen ruokia. Ei totisesti vastaakaan, sanon minä; se on paljon parempaa. Ehkä puolesta ruuista tiesi, mitä ne olivat, eikä kaikilla ollut edes englanninkielisiä nimiä, mutta suurin osa oli herkullisia. Pekingin ankka oli täydellistä ja hot pot jännä kokemus. 

Sen verran länsimaalaisjuntteja olimme, että pyysimme juotavaa ruoan yhteydessä. Kiinalaiset nimittäin eivät tavallisesti juo ruoan kanssa, paitsi keiton joskus. Hostini selitti, ettei se ole hyväksi heidän vatsoilleen.

Puikoilla syöminen oli aluksi hankalaa, mutta kyllä sitä oppi auttavasti niitä käyttämään. Monelle kiinalaiselle puolestaan on kuulemma hankalaa käyttää haarukkaa ja veistä; heillä voi mennä kuukausia oppia se, sillä länsimaalaiset ruokailuvälineet eivät kuulu heidän keittiöidensä varustukseen.

Olimme onnekkaita, sillä ilmat suosivat meitä koko vierailumme ajan. Mitään saastesumua ei ollut, ja lämpötila pysyi 20-28 asteen tienoilla. Aurinko paistoi ja oli vihreää ja kaunista. (Kyllä, Pekingissä on yllättävän vihreää. Keskutassakin on jonkin verran puita, tienvarret kukkivat kiinanruusuja ja puistot ja palatsialueet ovat ihanan vehreitä.)

Perinteiset nähtävyydet, kuten Kielletty kaupunkin, Taivaallisen rauhan aukio, Kesäpalatsi, Taivaiden temppeli ja Kiinanmuuri tulivat toki nähtyä. Muurista pidin valtavasti, se on niin iso ja siellä on upeat maisemat. Sen rakentaminen tosin on vaatinut lukuisia ihmishenkiä, joiden ruumiit on laitettu muurin täytteeksi.

Lempipaikkojani olivat kuitenkin söpöt ja vähän ränsistyneet hutongit, joista eräs oli vielä kivempi kuin muut. Ne ovat niin täynnä vastakohtia: nainen kalliissa merkkivaatteissa astumassa romahtamaisillaan olevaan rötisköön, rikkinäisen pyörän vieressä upouusi Hello Kitty -skootteri ja erilaisia ihmisiä tekemässä ostoksia tai vain viettämässä aikaa. Siellä saimme muun muassa maistaa teejäätelöitä: oli mielenkiintoista, en oikein osaa päättää, pidinkö siitä vai en.

Pekingin liikenne on jotain, mitä en voi käsittää. Se on kaaottista ja hengenvaarallista, mutta  jotenkin sen kuitenkin toimii. Yksi esimerkki on koulun lähellä sijaitseva risteys. Iltaisin se muuttui käsittämättömäksi sotkuksi, josta viidestä suunnasta tulevat autot eivät päässeet mihinkään. Lopulta joku äänitorveaan huudattava sai tarpeeksi, sammutti auton ja lähti kävelemään. Takana oleva tajusi tilanteen, teki u-käännöksen ja jatkoi vastaantulevien kaistaa poispäin. Hätävilkkuja ja torvia käytettiin säälimättömästi, vilkkuja, turvavöitä ja moottoripyöräkypäriä ei ensinkään, eivä edes ne taaperot motoristien sylissä.

Kiinaan menevä ei englannilla pärjää, sekin tuli todistetuksi. Onneksi meillä oli kiinalaiset hostimme, ja yksi ryhmästämme osasi jonkin verran mandariinia. Kiinalaiset kun eivät yleisesti puhu englantia, hyvä jos ovat koskaan käyneet ulkomailla. Suurin osa väestöstä asuu maaseudulla ja käy ehkä kerran elämässään Pekingissä. Sen me vaaleat länsimaalaiset huomasimme siitä, miten ihmiset turistipaikoissa kerääntyivät kuvaamaan meitä. Kyllähän me vähän erotuimme joukosta, vaikka bongasimme myös joitain ranskalaisia ja amerikkalaisia (emme kuitenkaan yhtään suomalaista).

Matkaohjelmaamme kuului myös muun muassa patikointia vuoristossa, ostoksia silk marketissa sekä oppitunteja ja ohjelmaa koululla. Voisin kertoa matkasta vaikka kuinka paljon. Jotkin asiat on kuitenkin koettava itse, kaikkea ei pysty millään kertomaan.

Minulle tämä oli kokemuksillisin viikko ikinä, enkä varmasti unohda sitä. Kiina on upea paikka käydä, mutta en silti haluaisi asua siellä. Suomessa arvostan meidän demokraattista ja avointa politiikkaamme, tyhjyyttä, rauhaa ja hiljaisuutta sekä tasa-arvoista ja täysjärkistä koulujärjestelmäämme. Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle, sanotaan, ja olen samaa mieltä. Kiinan tapaisessa maassa käytyään sitä huomaa paljon asioita, jotka ovat hyvin kotimaassa. Kaiken jälkeen en silti vieläkään ymmärrä, mikseivät kiinalaiset voi rakentaa viemärikaatoja kylpyhuoneisiinsa.

Jos joskus saat tilaisuuden, käy ihmeessä Pekingissä. Minun on ainakin päästävä takaisin vielä joskus.

Yhden asian varmasti opin: Kannattaa sanoa seikkailuille kyllä.