IMG_7683.jpg

Kerran koristi kello mun seinää.

Siinä se tikitti yötä ja päivää.

Viisarit eteni rivakkaan tahtiin,

arkeni pakotti sekuntijahtiin.

Elämäni muistutti täysin mun kelloa:

Nyt menet kouluun ja nyt soitat selloa!

Numerot määräsi päiväni kulun,

minuutit vetivät hetkille sulun.

 

Onnea paljon ei kiireessä koinnut.

Tahdoin pysäyttää kelloni, mutta en voinut.

Se määräsi täysin mun elämän tahdin.

Halusin pois mun kellolta mahdin!

 

Jouluna sitten jo käynti sen lakkas,

ei liikkunut viisari, pysähtyi rattas.

Enää en kelloa tarvitsekaan.

Annan elämän mennä menojaan,

ja sen merellä rauhassa seilailen

ihana hitaasti vain,

olen onnellinen.

IMG_7684.jpg

Kirjoitin tuon runon joskus ala-asteella. Silloin, kun kiire tarkoitti sitä, että neljän tunnin koulupäivän jälkeen oli käytettävä vartti läksyihin ja tunti pianonsoittoon, ennen kuin saattoi mennä metsään seikailemaan tai leipoa pannukakkua. Olin saanut koulun alkaessa oman rannekellon, joka pysähtyi eräänä jouluaattona. Silloin kirjoitin tämän. Sitä kelloa minulla ei ole enää, mutta monenlaiset kellot ovat rytmittäneet arkeani sen jälkeen. Kiire on ollut ainainen seuralainen jo monta vuotta. Ja nyt yhtäkkiä se on häipynyt jonnekin.

Ala-asteen jälkeen en muista, että minulla olisi ollut paljon kiireettömiä kausia. Lukiossa olen oikein hamunnut kiirettä ja stressiä tunkemalla lukujärjestykset niin täyteen kuin vain voi. Viikkoni ovat olleet minuuttiaikataulutettuja lukion alkamisesta asti. Viikonlppuiksi tein aina aikataulun, jossa oli huomitu jokainen viiden minuutin tauko opiskelujen välissä. Olen aina tehnyt muutakin kuin opiskellut: soittanut, urheillut, askarrellut ja koittanut myös levätä. Olen käyttänyt jokaisen junamatkan ja odotteluhetken hyväkseni. Olen tottunut siihen. Tähän kiireettömyyteen sen sijaan en ole tottunut.

Huomenna on viimeinen ylioppilaskoe. Sen jälkeen minulla ei ole enää lukiovelvollisuuksia. Ja koska haen Ruotsiin, ei tarvitse huolehtia pääsykokeistakaan. Minulla on koko kevät ja kesä mitä kiireettömintä aikaa. Aikaa, jota ei ole ikinä ollut näin paljoa. En oikein tiedä, mitä tekisin sillä. Isäni sanoi: "Nauti nyt, olet todella tehnyt töitä, nyt sinulla on elämäsi hetki tehdä kaikkea, mihin ei ole ollut aikaa". Mutta en tiedä, miten osaisin nauttia.

Nyt olen nauttinut auringosta. Olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä metsissä, juossut ja lukenut romaaneja. Olen lukenut aamulla rauhassa lehdet; vihdoin on aikaa lukea jokainen kiinnostava juttu. Olen päivittänyt blogeja ja leiponut porkkanamuffinsseja. Olen askarrellut ja siivonnut kaappeja. Olen ottanut yhteyttä vuosia sitten jääneisiin ihmisiin. Nyt kaipaisin jo jonkinlaista projektia, johon voisi uppoutua päiväkausiksi. Olisi se sitten töitä, näpertämistä tai jokin urheilutavoite, nyt voisi keksiä jotain. On minulla jo joitain ideoita, ja itseni tuntien luulen, että muutaman viikon päästä olen niin kiireinen, että haikailen taas aikaa lukea aamun lehdet.

IMG_7689.jpg

"Time is precious. Waste it wisely."